Kun taivas on tumma ja pohjoisesta tuulee,
enkelin laulun tuulessa kuulee.
Se lämpöä ja rakkautta koteihin laulaa
ja kaikille toivottaa joulurauhaa!
Hyvää joulua!
perjantai 23. joulukuuta 2011
tiistai 20. joulukuuta 2011
Joulu pakettiin
Kierrätyksen ystävänä joulupakkaamiseen kuluvan paperin, narujen ja muiden oheistuotteiden menekki välillä hirvittää. Etenkin aattona surettaa, kun keräilee kauniita papereita roskiin vietäväksi.
Tänä jouluna keksin käyttää narujen sijaan vanhaa videonauhaa!
Väri tietysti voisi olla jouluisampi, mutta voihan jouluisuutta saada aikaan kauniilla paperilla.
Jouluista rapinaa toivotellen!
perjantai 16. joulukuuta 2011
Joulukorttilahjat
Eilen piti postittaa kortit. Ehdin, mutta tipalle meni, sillä vielä maanantaina ei ollut hajuakaan millaisia kortteja tänä vuonna laitan. Tiukka rutistus ja 72 korttia lähti matkaan.
Tykkään myös saada kortteja ja ihailla niitä pitkin joulun pyhiä. Hankaluutena on vain saada kaikki ihanat kortit näkyville, mieluiten tietenkin yhtäaikaa ja kaikki. Jokunen vuosi sitten tein korteille yksinkertaisen 'ripustimen' johon laitan ystäviltä saapuneet korttilahjat näkyville.
Ripustin on pellavakankaasta tehty seinävaate, johon ompelin klemmareita korttien kiinnipitämiseksi.
Hyvin toimii, mutta on jäänyt pieneksi. Onko ideoita, miten ensi vuoden kortit saisi näyttävästi näkyville?
Ja tervetuloa Rentukka!
Ja tervetuloa Rentukka!
maanantai 12. joulukuuta 2011
Tässäkö tulevaisuus?
![]() |
Kuva on yksinkertaisen oivaltava, nerokas! Välillä tietokonemaailmaan uppoutuessa on tunne, että varsinaiset käsityöt jäävät taka-alalle, kun on niin mielenkiintoista selailla muiden blogeja, kuvia ja hienoja ideoita.
Toivottavasti kuitenkin tulevaisuus on aitoa käsillä tekemistä eikä pelaamista - toisaalta voisihan sitä tekemistä opetella näinkin, pelaamalla.
Kuva on kopioitu Facebookista Isoäidinneliöillä maailman suurin tilkkupeitto -tilin sivulta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

